Hieronnat ja hyvinvointihoidot

Senni's hieronta Levi

Hieronnat

Valitse hieronta tarpeesi mukaan

Klassisella hieronnalla rentoutetaan lihaksia ja vähennetään niistä jännityksiä. Syvemmälle pureutuvalla urheiluhieronnalla nopeutetaan lisäksi lihasten palautumista rasituksesta. Kohdentamalla hierontaa ongelma-alueille voidaan tehostaa hoitoja sinne, missä niitä tarvitaan. Tällöinkin on kuitenkin hyvä muistaa ihmisen kokonaisuus, sillä paikallisetkin lihasjännitykset heijastuvat aina myös muualle kehoon.

Hyvinvointihieronnat, kuten pää-, aroma- tai stressiniskahieronta, ovat miellyttäviä ja rentouttavia, ja vaikuttavat sekä mieleen että kehoon tuoden hyvää mieltä ja lisää vireyttä. Niillä on myös stressiä laukaisevia vaikutuksia. Hyvä mieli on hoidon arvoinen asia.

Jos terveydentilassasi on jotain normaalista poikkeavaa, siitä on hyvä kertoa hierontaa suunniteltaessa. Esimerkiksi akuuteissa tulehdustiloissa, syöpähoitojen aikana, raskaana ollessa tai imettäessä voi olla väärä hetki hieronnalle.

Hieronnat ovat arvonlisäverosta vapaita hoitoja.

Senni's hierontahinnat Levi

Hierontahinnasto

Klassinen tai urheiluhieronta

30 min

42 €

45 min

58 €

60 min

72 €

90 min

107 €

Hinnat voimassa toistaiseksi. Hierontahinnat alv 0%.

Senni's hieronta kasvohieronta Levi

Kasvohieronta hinnat

Parantaa ihon verenkiertoa ja uudistumista , poistaa kuona-aineita ja turvotuksia ja saa ihon näyttämään heleämmältä ja terveemmältä.

45 min

62 €

60 min

82 €

Hinnat voimassa toistaiseksi. Hierontahinnat alv 0%.

Senni's hieronta Levi päähieronta

Rentouttava päähieronta

Hartioiden, niskan, pään ja dekolteen hieronta pään ja kasvojen akupisteitä hyödyntäen. Hoito vaikuttaa positiivisesti fyysiselle, mentaaliselle ja emotionaaliselle tasolle, helpottaa lihas- ja hermojännitystä sekä parantaa veren ja lymfanesteiden kiertoa.

30 min

45 €

Hinnat voimassa toistaiseksi. Hierontahinnat alv 0%.

Senni's hieronta Levi aromahieronta

Aromahieronta

Lempeä hieronta, jossa asiakas valitsee toivomansa hierontaöljyn sen vaikutuksen mukaisesti. Eteeriset öljyt vaikuttavat sekä hajuaistin että kudosten kautta. Stressiä, lihasjännityksiä ja kipuja laukaisevalla hieronnalla voidaan hoitaa myös univaikeuksia. Se vilkastuttaa verenkiertoa ja aineenvaihduntaa.

45 min

68 €

90 min

123 €

Hinnat voimassa toistaiseksi. Hierontahinnat alv 0%.

Senni's hieronta Levi stressiniskahieronta

Stressiniskahieronta

Niskan lihaksia rentouttava trigger-pisteiden käsittelyyn ja eteerisen öljyn yhteisvaikutukseen perustuva tehokäsittely, joka rentouttaa kehon ja mielen, lievittää jännitystiloja ja parantaa aineenvaihduntaa.

45 min

68 €

60 min

89 €

Hinnat voimassa toistaiseksi. Hierontahinnat alv 0%.

Tietoa evästeistä

Tällä kotisivulla käytetään välttämättömiä evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja toiminnallisuuksista johtuen. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin.